Se kuuluisa intuitio

Se kuuluisa intuitio on auttanut minua jo monessa asiassa niin kasvatuksessa kuin eläinten kanssa muutenkin. Kaiken piti olla Hallan suhteen hyvin, ab-kuuri syöty ja kissa oli pirteä eikä ollut kuumetta. Silti tuntui kuin jokin olisi pielessä – tiesin vaikka oikeasti en tiennyt.

Varasin ajan luottolääkärilleni Helsingistä ja puhelimessa meinasin tulla jo katumapäälle – hoitaja kyseli mistä tiedän, että joku on pielessä ja siinä sitten takertelin, että kun en tiedä mutta ”…musta tuntuu”. Lopuksi totesin vaan, että tulisin ihan mielelläni Helsinkiin saakka kuulemaan, että olen vainoharhainen kasvattaja ja olen kaiken lisäksi valmis maksamaan tästä ilosta.

Siinä sitten oltiin seuraavana päivänä Hallan kanssa eläinlääkärin vastaanotolla. Valkosolujen määrä oli yli 36000. Aika kova tulehdus jotten sanoisi. Ultrassa oli onneksi siisti kohtu, pieni kertymä nestettä toisen munasarjan luona. Sitä kertymää nyt hoidetaan sitä ja tietenkin tulehdusta. Vajaan viikon päästä kontrolli. Kaikki sormet ja varpaat ristiin, että Halla saisi pitää kohtunsa.

Ja muistakaa luottaa siihen intuitiooon.

0 kommentoi “Se kuuluisa intuitioLisää oma→

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: