Kaikkia ei ole tarkoitettu elämään

Surullisin mielin tätä kirjoitan ja niin paljon mielummin olisin kirjoittanut miten hienon pentueen Halla sai.

Viime viikon torstaina Hallalla alkoi supistamaan kun oltiin päivillä 66 (normaalisti tiineys kestää sen 65 vrk kissoilla). Nopean ponnistelun jälkeen syntyi perätilassa todella pieni tyttö jota seurasi vaivattomasti toinen pentu joka sekin syntyi perätilassa. Molempia pentuja jouduin elvyttämään/hieromaan kunnolla sillä kumpikin syntyi ilman sikiöpussia ja olivat elottomia syntyessään. Ensimmäinen virkosi hieman mutta toinen ei missään vaiheessa. Halla hoiti tätä yhtä hyvin ja jakopentueen (veriryhmien sopimattomuus) takia pentu sai syödä vastiketta ensimmäiset 16h. Hyvin nopeasti pentu kuitenkin meni huonompaan suuntaan ja epäilin sen kuolevan viimeistään iltaan mennessä.

Sinnikkäästi pentu kuitenkin jaksoi tsempata ja perjantaina aamulla vastassa oli paljon reippaampi pentu mutta edelleen aivan liian pieni näin niinkun pitkänlinjan kasvattajan mielestä (47g kun normi pentu painaa n. 85g). Olin palpoinut Hallaa ja olin sitä mieltä, että siellä vielä on mahdollisesti pentuja mutta Halla itse oli rauhallinen. Perjantaina alkoi kuitenkin supistukset uudestaan ja muutamalla työntöpoltolla syntyi kolmas kuollut pentu. Vatsassa tuntui vielä muhkuroita joten eläinlääkärille vei matka. Röntgen paljasti, että vatsassa on vielä yksi ja oksitosiinilla saatiin onneksi se ulos. Ikävä kyllä tämä neljäs ja viimeinen pentu oli ollut kuolleena jo muutaman päivän. Elossa oleva pentu nesteytettiin ja lähdettiin kotiin päin. Pikkupentu joka oli elämässä niin kovin kiinni ei kuitenkaan jaksanut sunnuntai-aamua pidemmälle vaan nukkui pois Hallan kupeessa maaten.

Kumpi tuli ensin, muna vai kana? Onko Hallan kohtu huono elinympäristö pennuille ja siksi kävi näin vai kuoliko se viimeinen pentu syystä x ja sitä kautta aiheutti toksisuutta kohtuun josta syystä muutkin pennut siitä kärsi ja kuoli? Kauheasti kysymyksiä ja niin vähän vastauksia. En tiedä vielä astutanko Hallan uudestaan – kyseessä on kuitenkin perheenjäsen ensisijaisesti ja kasvatuskissa toissijaisesti.

Kasvattajaurani ihan ensimmäinen pentue kuoli kokonaisuudessaan koska syntyivät liian aikaisin. Nyt 13 vuotta myöhemmin tapahtuu samoin vaikkakin eri syystä. Kun jokainen pentue ja pentu on suunniteltu ja toivottu niin kasvattajan karu arki ei ole aina helppoa. Kyynelten määrä, ilon ja surun, mikä on vuodatettu tässä vuosien varrella pentulaatikon ääressä on suuri ja niin sen pitääkin – kun pentujen kuolemaan turtuu on aika siirtyä seuraavaan harrastukseen.

0 kommentoi “Kaikkia ei ole tarkoitettu elämäänLisää oma→

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: